Lainsäädännön lähtökohta tärinälle altistumisen riskin arvioinnissa on työntekijä- ja päiväkohtainen arviointi. Kärjistettynä tämä tarkoittaa jatkuvaa tärinätasojen ja altistusajan seurantaa jokaisen työntekijän osalta, koska rajat eivät saisi ylittyä yhdenkään työntekijän osalta yhtenäkään työpäivänä. Käytännössä tämä ei ole järkevää, vaikkakin nykytekniikalla täysin mahdollista.
Riskin arvioinnin suurin ongelma on tärinän vaikutusten erottaminen muista tuki- ja liikuntaelinsairauksia aiheuttavista suureista, kuten nostot. Eli siis vastata kysymykseen: onko tärinästä aiheutuvat riskit todellisia ja suurempia kuin muista suureista johtuvat riskit? Lainsäädännön mukaisesti toiminta-arvon ylittävät työpäivät (kts http://www.tarinantorjunta.fi lisätietoa) ovat aina riski, mutta valitettavasti suurin osa työkoneita käyttävistä työntekijöistä tulee tämän arvon ylittämään vähintään silloin tällöin. Kysymys kuuluukin: kuinka monena päivänä toiminta-arvon voi työvuosien aikana ylittää ja onko merkitystä peräkkäisillä ylityksillä tai lepopäivillä?
Lainsäädännön ohjeistus ei suoraan anna työkaluja todelliselle riskin arvioimiselle, koska sen ilmoittavat rajat määrittävät vain työnantajan velvollisuudet sekä yhden päivän riskin. Se ei ota kantaa kuinka riski muuttuu eri altistepäivien ja lepopäivien yhteisvaikutuksesta.
Todellinen tärinän riskin arviointi tulisi perustua kolmeen näkökulmaan: 1) onko tärinä se suurin ongelma työpaikalla, 2) kuinka paljon työntekijällä ja työnantajalla on mahdollista vaikuttaa tärinätason tai altistusajan vähentämiseen ja 3) kuinka paljon tärinälle altistuminen vaihtelee työntekijä-, työtehtävä- tai työpäiväkohtaisesti. Lisäksi tulisi tarkastaa ennen merkittäviä toimenpiteitä onko selkä- ja niskakivut (kehotärinä) tai valkosormisuus sekä sormien tunnottomuus (käsitärinä) oikeasti työntekijöiden sairauspoissaolojen takana.
Näihin liittyen olemme kehittämässä työkalua, joka auttaa tärinän todellisten riskien selvittämisessä. Siitä lisää seuraavassa blogissa.
t.Ykä
perjantai 14. marraskuuta 2008
perjantai 4. tammikuuta 2008
Tärinän vaikutukset epämukavuuteen - osa 2
Epämukavuuden arviointiin on olemassa standardin mukainen menetelmä (kts ISO 2631-1 1997). Menetelmän mukaisesti eri paikoista tehtyjen kiihtyvyysmittausten perusteella voidaan arvioida kuinka "epämukava" tärinä on. Itse asiassa terveyden arviointi on vain yksinkertaistettu versio epämukavuuden arvioinnissa, sillä siinä riittää arviointiin vain kolmen kiihtyvyyssuunnaan tieto. Epämukavuuden arvioinnissa tulisi kiihtyvyys mitata istuimen lisäksi myös lattiasta ja selkänojasta, sekä lisäksi translaatiosuuntien (x, y ja z) lisäksi tulisi mitata myös rotaatiokiihtyvyydet (keinunta, nyökintä, jne). Menetelmän monimutkaisuuden johdosta sitä ei ole kirjallisuudessa usein käytetty, koska kaupallisia anturiratkaisuja ei ole kunnolla saatavissa.
Käytännössä epämukavuus siis selvitetään mittaamalla kiihtyvyydet istuvan ihmisen osalta lattiasta, istuimesta sekä selkänojasta. Tulokset taajuuspainotetaan ja yhdistetään yhdeksi luvuksi, joka kuvaa r.m.s.-arvo, jota voidaan vertailla. Ensisijaisesti käyttömukavuutta arvioidaan siis kiihtyvyysmittausten perusteella. Nykyisessä menetelmässä ei siis huomioida ihmisen eri ominaisuuksia tai kokemusta. Näin absoluuttista tuntumaa ei voida käytännössä arvioida. Kuitenkin olemme osoittaneet, että sukupuolesta, painosta ja pituudesta sekä iästä huolimatta kaikki henkilöt arvioivat tärinää samansuuntaisesti, eli suhteellisesti pystyimme yli 90% varmuudella ennustamaan vaikuttiko tärinän muutos positiivisesti vai negatiivisesti.
Tärinän lisäksi myös muut tekijät vaikuttavat käyttömukavuuteen ja -tuntumaan. Näitä ovat esim. melu, lämpötila, ergonomia, henkilön asenne, jne. Kun tärinän epämukavuutta arvioidaan, poistetaan lähtökohtaisesti muiden tekijöiden merkitys kaavasta. Tämä ei ole tietenkään oikea tilanne, jolloin tärinän vaikutukset yleensä vahvistuvat. Todellisuudessahan tilanne voi olla siten, että melun voimakkuudesta johtuen käyttäjä ei edes huomaa tärinää. Tärkeämpää on siis arvioida tärinän suhteellista vaikutusta muihin tekijöihin ja päätellä tärinän osuus käyttömukavuuden arvioinnista. Tähän olemme kehittämässä uutta menetelmää, jossa käyttömukavuutta arvioidaan todellisissa ympäristöissä reaaliaikaisesti.
Tärinästä johtuva epämukavuus ja käyttötuntuma voidaan näin käytännössä mitata, arvioida ja erottaa muista suureista. Vielä ei ole kuitenkaan olemassa yksinkertaistettua ohjeistusta arviointimenetelmästä. Olemme kuitenkin sellaista kehittämässä.
Käytännössä epämukavuus siis selvitetään mittaamalla kiihtyvyydet istuvan ihmisen osalta lattiasta, istuimesta sekä selkänojasta. Tulokset taajuuspainotetaan ja yhdistetään yhdeksi luvuksi, joka kuvaa r.m.s.-arvo, jota voidaan vertailla. Ensisijaisesti käyttömukavuutta arvioidaan siis kiihtyvyysmittausten perusteella. Nykyisessä menetelmässä ei siis huomioida ihmisen eri ominaisuuksia tai kokemusta. Näin absoluuttista tuntumaa ei voida käytännössä arvioida. Kuitenkin olemme osoittaneet, että sukupuolesta, painosta ja pituudesta sekä iästä huolimatta kaikki henkilöt arvioivat tärinää samansuuntaisesti, eli suhteellisesti pystyimme yli 90% varmuudella ennustamaan vaikuttiko tärinän muutos positiivisesti vai negatiivisesti.
Tärinän lisäksi myös muut tekijät vaikuttavat käyttömukavuuteen ja -tuntumaan. Näitä ovat esim. melu, lämpötila, ergonomia, henkilön asenne, jne. Kun tärinän epämukavuutta arvioidaan, poistetaan lähtökohtaisesti muiden tekijöiden merkitys kaavasta. Tämä ei ole tietenkään oikea tilanne, jolloin tärinän vaikutukset yleensä vahvistuvat. Todellisuudessahan tilanne voi olla siten, että melun voimakkuudesta johtuen käyttäjä ei edes huomaa tärinää. Tärkeämpää on siis arvioida tärinän suhteellista vaikutusta muihin tekijöihin ja päätellä tärinän osuus käyttömukavuuden arvioinnista. Tähän olemme kehittämässä uutta menetelmää, jossa käyttömukavuutta arvioidaan todellisissa ympäristöissä reaaliaikaisesti.
Tärinästä johtuva epämukavuus ja käyttötuntuma voidaan näin käytännössä mitata, arvioida ja erottaa muista suureista. Vielä ei ole kuitenkaan olemassa yksinkertaistettua ohjeistusta arviointimenetelmästä. Olemme kuitenkin sellaista kehittämässä.
Tärinän vaikutukset epämukavuuteen - osa 1
Tärinän vaikutukset ihmiseen voidaan karkeasti jakaa kahteen kategoriaan: 1) terveys ja 2) epämukavuus. Terveyteen liittyviä asioita olen käsitellyt jo aiemmin ja siihen mm. lainsäädäntö ja standardi ottavat kantaa (lue "tärinän vaikutukset terveyteen" osat 1 ja 2). Vaikka terveyden vaikutukset ovat iso ongelma, varsinkin työelämässä, niin sen osuus tärinän vaikutuksista on n. 10 prosenttia (Suomessa tarkoittaa n. 110 000 henkilöä päivässä). Lopuille 90 prosentille tärinä aiheuttaa päivittäin epämukavuutta, joka ilmentyy pahoinvointina, työtehtävän vaikeutumisena, käyttömukavuuden heikentymisenä, väsymyksenä, ärtymyksenä, ja niin edelleen. Epämukavuus koskettaa kaikki ihmisiä, jotka liikkuvat jollain kulkuneuvolla, ei ainoastaan isojen työkoneiden käyttäjiä.
Epämukavuuden merkitys liittyy ihmisen kykyyn keskittyä sen hetkiseen asiaan. Jos istut bussissa, niin se voi liittyä lukemiseen tai kirjoittamiseen. Vastaavasti työskennellessäsi se voi liittyä työn laatuun (epätarkkuus). Pahimmillaan epämukavuus on niin suuri, että se aiheuttaa keskittymisen herpaantumisen ja onnettomuuden. Näin voi käydä esimerkiksi rekka- tai bussikuskeille, jotka tasaisen tärinän johdosta väsyvät.
Jokainen ihminen kokee tärinän erilaisena tilanteesta riippuen. Näin on vaikea määritellä absoluuttista numeroarvoa, jota lukemalla voidaan epämukavuuden aste selvittää. Epämukavuuden alaraja voidaan kuitenkin määritellä. Siihen sopii parhaiten seuraava määritelmä: "tärinä on epämukavaa, jos sen takia ihminen muuttaa käyttäytymistään". Näin epämukava tärinätaso on eri riippuen tilanteesta. Toisen lähtökohtana voidaan määritellä, että "tärinä ei ole koskaan mukavaa". Jos tunnistat siis tärinän läsnäolon (eng. perception), niin tärinällä on vaikutusta sinun käyttäytymiseesi (tärinä on aiheuttanut epämukavuutta).
Mitä epämukavuuden ymmärtämisestä sitten hyötyy? Tutkimusten tuloksena tiedetään että tietyt taajuudet aiheuttavat enemmän epämukavuutta kuin toiset. Samoin korkeampi tärinätaso lisää epämukavuutta. Siis vaikka absoluuttista epämukavuutta ei voidakaan yleisesti arvioida, niin suhteellista epämukavuutta voidaan. Käytännössä siis voidaan hyvin tarkastikin arvioida lisääntyikö epämukavuus edelliseen tilanteeseen nähden ja kuinka paljon. Jos tarpeeksi tarkasti rajataan ympäristö, niin voidaan myös arvioida absoluuttista epämukavuutta. Lisäksi tärinän vaikutusten suhdetta muihin tekijöihin, kuten meluun, voidaan arvioida ja ymmärtää.
Epämukavuuden ymmärtämisessä pilee suuri potentiaali. Ostotilanteessa yleisvaikutelmalla ja mukavuudella on suuri merkitys. Käyttötilanteessa vastaavasti mahdollisimman häiriötön ympäristö on suuri etu.
- Ykä Marjanen
Epämukavuuden merkitys liittyy ihmisen kykyyn keskittyä sen hetkiseen asiaan. Jos istut bussissa, niin se voi liittyä lukemiseen tai kirjoittamiseen. Vastaavasti työskennellessäsi se voi liittyä työn laatuun (epätarkkuus). Pahimmillaan epämukavuus on niin suuri, että se aiheuttaa keskittymisen herpaantumisen ja onnettomuuden. Näin voi käydä esimerkiksi rekka- tai bussikuskeille, jotka tasaisen tärinän johdosta väsyvät.
Jokainen ihminen kokee tärinän erilaisena tilanteesta riippuen. Näin on vaikea määritellä absoluuttista numeroarvoa, jota lukemalla voidaan epämukavuuden aste selvittää. Epämukavuuden alaraja voidaan kuitenkin määritellä. Siihen sopii parhaiten seuraava määritelmä: "tärinä on epämukavaa, jos sen takia ihminen muuttaa käyttäytymistään". Näin epämukava tärinätaso on eri riippuen tilanteesta. Toisen lähtökohtana voidaan määritellä, että "tärinä ei ole koskaan mukavaa". Jos tunnistat siis tärinän läsnäolon (eng. perception), niin tärinällä on vaikutusta sinun käyttäytymiseesi (tärinä on aiheuttanut epämukavuutta).
Mitä epämukavuuden ymmärtämisestä sitten hyötyy? Tutkimusten tuloksena tiedetään että tietyt taajuudet aiheuttavat enemmän epämukavuutta kuin toiset. Samoin korkeampi tärinätaso lisää epämukavuutta. Siis vaikka absoluuttista epämukavuutta ei voidakaan yleisesti arvioida, niin suhteellista epämukavuutta voidaan. Käytännössä siis voidaan hyvin tarkastikin arvioida lisääntyikö epämukavuus edelliseen tilanteeseen nähden ja kuinka paljon. Jos tarpeeksi tarkasti rajataan ympäristö, niin voidaan myös arvioida absoluuttista epämukavuutta. Lisäksi tärinän vaikutusten suhdetta muihin tekijöihin, kuten meluun, voidaan arvioida ja ymmärtää.
Epämukavuuden ymmärtämisessä pilee suuri potentiaali. Ostotilanteessa yleisvaikutelmalla ja mukavuudella on suuri merkitys. Käyttötilanteessa vastaavasti mahdollisimman häiriötön ympäristö on suuri etu.
- Ykä Marjanen
Tilaa:
Kommentit (Atom)
